Osa varmasti muistaa, että tasan vuosi sitten kärsin jonkinasteisesta parinkympin ikäkriisistä. Ja kukaan muu ei tainnut edes hiffata sitä kuin meikä itse, koska eihän 22-vuotias voi kärsiä ikäkriisistä. V***u kyllä. Kriisit ei katso ikää. 😀 Mutta niin se vaan vuosi vierii ja jumankekka miten paljon on myös tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Niinkuin ihan super paljon. Ja arvatkaa mitä – ikäkriisi on täysin historiaa. Kuluneen vuoden aikana elämä on laukannut sellaista vauhtia eteenpäin, että kriiseily on kääntynyt lähinnä kiitollisuudeksi.

Kuluneen vuoden ylpeyden aiheisiin on mahtunut mm. Opiskeluiden aloittaminen huippu laadukkaalla linjalla, onnistumista duunissa, helvetisti matkailua, unelmakämpän löytymistä sekä tietenkin kaikki läheiset ihmiset on omasta mielestä lähentyneet ympärillä vielä entisestään. 22-vuotiaana oma elämä teki vaan ihan järkyttävän mielettömän harppauksen eteenpäin. Välillä tuntuu että elämä ympärillä jopa asettaa paineen, että pitäisi keksiä jotain negaa. Omat negistelyt ovat kuluneen vuoden aikana keskittyneet lähinnä siihen, että satunnaisesti on saattanut viikonlopun jälkeen olla lievä morgan muutamasta liikaa otetusta cocktailista. Muuten en sitten sen enempää valittamista keksikään. Eikun ihan oikeasti, tänään mä heräsin siihen todellisuuten, että elämästä on ihan parasta. Vol 23 Synttäriaamuna herätessäni kaksi rakasta ystävää Suomesta tuli skumpan kanssa herättämään, poikkis makasi vieressä ja sain vielä lahjaksi kauan haluamani iWatchin. Ihan parasta!

Muutama photo meidän eilisiltä Pre-Birthday bileistä. Ja tänään jatkuu!

Siitä asti kun muutimme Lontooseen, on elämä alkanut raflaamaan ihan eri levelillä. Veikkaan että se yksi suurimmista syistä tämän hetkisen elämäntilanteen ihanuuteen on se, että olemme todella löytäneet paikkamme Lontoosta. Mun on oikeasti hankala kuvitella mitään parempaa paikkaa asua tässä maailmassa kuin Lontoo. Täällä vaan kaikki toimii just siten, miten omaan boheemiin arvomaailmaan sopii toimia. Näin oman syntymäpäiväni kunniaksi haluan antaa pienen oodin niin kovin rakkaalle kotikaupungille. Eli miksi Lontoo on maailman paras paikka vaan olla ja asua? Ja miksi jokaisen kannattaisi edes harkita Lontoota asuinpaikkana?

1. LONTOO ON PIRUN CHILLI

Nojuu. Täällä jengiä ei siis yksinkertaisesti vaan kiinnosta muiden tekemiset sen enempää. Teit mitä teit niin se ei juurikaan muita hetkauta. Täällä asuu 10 miljoona ihmistä ja noin miljardi eri kansallisuutta, uskontoa, seksuaalista suuntautumista ja kaikkea siltä väliltä. Lontoossa on kaikille tilaa ja se näkyy myös chillinä ilmapiirinä. Lontoossa saat olla ihan juuri se ketä haluat!

2. LONTOO ON YKSI MAAILMAN KANSAINVÄLISIMMISTÄ KAUPUNGEISTA

Omalla luokallani on 16 eri kansallisuutta. Asun Haredi-juutalais alueen vieressä, toisesta suunnasta ikkunaa näkyy Afrikka, toisesta Aasia ja kolmannesta Lähi-Itä. Käytännössä jokainen vastaantuleva ihminen edustaa eri rotua. Tästä on siis helppo päätellä, että Lontoossa yhdistyy koko maailma. Suvaitsemattomuudelle täällä ei ole siis tilaa!

3. LONTOOSSA URAMAHDOLLISUUDET OVAT VAILLA VERTAA

Lontoossa pitää monesti aloittaa pohjalta ja palkat ei siinä kohtaa todellakaan kiitä. Suomalaiset työlait on täällä niin ikään hepreaa, mutta kun olet tarpeeksi kauan jaksanut painia kohti pintaa, alkaa meininki muuttua ja myös palkkapussi sen mukana. Täällä myös duuni mahdollisuuksia löytyy aivan laidasta laitaan ja persoona myös ratkaisee enemmän kuin paperit. Ainakin luovilla aloilla. Pari vuotta sitten Alex ei saanut Suomessa oman alan duunia, nyt kundi vetää Skype presistä yliopistolle etänä tässä samalla kun kirjoitan tätä postausta. Alex on mielestäni hyvä esimerkki sillä A myös työskentelee tällä hetkellä 1,5 vuoden Lontoossa asumisen jälkeen hallinnollisissa duuneissa Euroopan suurimmalla ja johtavalla studiolla. Ja Suomessa hyvä kun löytyi duunia edes freelancerina. Toisinaan ruoho on  siis vihreämpää aidan toisella puolen.

4. LONTOOSSA ON ERINOMAINEN RAVINTOLAKULTTUURI

Irakilaista, kiinalaista, suomalaista ja etiopialaista. Halpaa, kallista, kuninkaallista ja laitonta. Kaikkea löytyy etsivälle – ja mikä parasta: jokaiselle kukkarolle aina punnan kanasta satojen puntien jäykistelyyn.

5. LONTOOSSA ON OIKEASTI EDULLISTA

Silloin kun muutin Lontooseen, pidin tätä maailman kalleimpana kaupunkina. Tottahan se on, että asumiskustannukset ja julkisen liikenteen maksut eivät aina vastaa juurikaan palkkatasoa. Jos taas palkka on kondiksessa ja on osannut etsiä asuntonsa oikein, eikä hengaile turhaan turistialueilla, on Lontoo edukkaampi kuin Suomi. En ole ikinä voinut syödä niin paljon ravintoloissa ulkona kuin täällä. Jos Kallion hintoja ei lasketa, en ole myöskään voinut koskaan käydä Suomessa niin paljon bissellä kun täällä. Etenkin ruoka on täällä huomattavasti halvempaa, jos vaan siis osaa mennä turistialueiden ulkopuolelle.

6. LONTOO ON KAUNIS

Ei ehkä se klassisin kissa rivissä, mutta omalla oudolla tavallaan Lontoo on todella fugly (Fabulously ugly). Siinä missä Pohjoinen ja Itä on aika ruman kaunista, on taas Länsi-Lontoo pelkkää Instagram unelmaa. Lontoossa on lisäksi paljon puistoja ja omasta mielestäni myös pilvenpiirtäjät ovat aika nättejä.

7. LONTOOSTA ON HALPAA MATKUSTAA JOKA PUOLELLE

Mene Skyscanneriin ja klikkaa määränpääksi ‘everywhere’, niin saatat yllättyä.

8. LONTOOSSA ON SUOMALAISILLE OMA YHTEISÖ JO VALMIINA

Vaikka itse Britteihin saattaa olla toisinaan hankala tutustua, löytyy muista lukuisista suomalaisista aina vertaistukea ja seuraa. Finnish People Living In London-yhteisö Facebookissa onkin yhteisö aika isolla Y:llä. Välillä keskustelu saattaa kuumentua plussalle, mutta yhteisö pysyy aina yhteisönä. Mm. Saara Aallon menestys taannoin X-factorissa oli hyvä esimerkki siitä, että miten suomalainen tukee suomalaista. FPLIN-ryhmästä löytää tarvittaessa vielä seuraakin sekä myös apua ongelmiin. Hätätapauksessa apuna on myös Suomi-kirkko ja tietenkin Suomen suurlähetystö.

9. LONTOON JULKINEN LIIKENNE ON ILMIÖMÄINEN

Jos missaat tuben, tulee toinen varmasti perässä. Kaikki mahdolliset julkisen liikenteen kulkuneuvot myös löytyvät. On maanalaista, junaa, maan yläpuolista, bussia, Uberia (HALPA!!!), kaapelia, polkupyörää, venettä sekä perinteistä mustaa cabia. Joo täällä et jää helpolla jumiin.

10. LONTOOSSA VOIT TAVATA JULKKIKSIA

Lontoo on Euroopan vastine Los Angelesille ja hyvällä tuurilla silmän ollessa tarpeeksi harjaantunut julkiversille, saattaa kadulla kävellä vastaan myös tuttuja naamoja. Ei ole mitenkään tavatonta törmätä Mayfairin IT-paikoissa, Kings Roadilla Chelseassa tai esim. Sloane Squarella lehtien palstoilta tuttuihin naamoihin. Jos olet ultimaattinen fani, niin Leicester Squaren leffateatterit ensi-iltojen aikaan sekä radio ja TV-asemien ulko-ovet kannattaa myös pitää silmällä. Primrose Hill on myös alueena melko Beverly Hills. Oikealla alalla työskennellessä ovat maailmantähdet jo arkipäivää.

11. PUBIT <3

Vaikka Suomessa häppä maistuukin porukalle huolella, on se silti siellä vielä tabu. Täällä ei olla tabuista kuultukaan ja pubit ovat syystä myös englantilainen vastine olohuoneelle. Olut on Lontoossa seurustelu juomaa ja se ei tee kenestäkään ongelmallista. Lähinnä elämä on vaan inasen verran hauskempaa ja huolettomampaa.

12. …LONTOOSSA VOI RAUHASSA MYÖS VÄHÄN MOKAILLA

Massaan hukkumisen positiiviset puolet <3

13. VALINNANVARAA RIITTÄÄ RÄKIKSESTÄ LUKSUKSEEN

Skins kotibileet Etelä-Lontoossa, äärimmäisen hämyiset underground revit Vauxhallissa tai hienoimmista hienointa illanviettoa Mayfairissa. Lontoossa löytyy kaikkea aina räkiksestä luksukseen. Täällä voi siis elää omaa todellisuuttaan just niin kuin sinä päivänä tähdet taivaalla näyttää.

14. NUORISOKULTTUURI

Oli oikea mikä tahansa, on Lontoo on kaupunkina silti nuori ja se näkyy niin katukuvassa, asenteissa, että myös tarjonnassa. Viihdettä siis löytyy!

15. KOULUTUSMAHDOLLISUUDET

Opiskelen Lontoossa digitaalista mediaa & viestintää. Tätä alaa voi myös opiskella Suomessa (suppeasti), mutta ainakin tilastoihin vedoten taso on täällä snadisti eri levelillä. Lontoossa voi opiskella ihan mitä tahansa ja yliopistojen kautta saattavat kontaktit ovat timanttisia, jos osaat siis itse pelata kortit oikein. Opiskelu ei ole ilmaista, mutta näin yhden lukukauden jälkeen voin todeta, että se on todellakin sen arvoista. Onhan Lontoo yksi maailman kaupunkien ykkösistä ja koulutus täältä on markkinoilla todellinen valttikortti!  

16. KOTIINKULJETUS KULTTUURI

Esimerkkinä Asos. Koko vuoden ilmainen kotiinkuljetus kustantaa n. 10 puntaa. Tilaan tänään, kamat saapuu respaan huomenna aamulla. Jos kuteet istuu niin pidän ja jos ei istu niin palautan postin kautta ja rahat tulee tilille about heti. Helppoa kuin heinän teko.

17….JA MUUTENKIN KOKO KULTTUURI

Taidetta, musiikkia, elokuvia, teatteria, technoa, muotia, ruokaa…you name it!

18. LONTOO EI (PERIAATTEESSA) NUKU KOSKAAN

Jos nyt sattuu esim. viini loppumaan jääkaapista kesken illanvieton, on 3 minuutin päässä 24/7 kioski joka palvelee kellon ympäri. Ja kaikki on saatavilla. Jos ei nyt laillisesti niin sitten vaikka laittomasti…

19. LONTOO OSAA AINA YLLÄTTÄÄ

Parasta tekemistä täällä on hypätä tubeen, junaan tai bussiin ja eksyä täysin uudelle alueelle. Elämä nimittäin esim. Kingstonissa muistuttaa huomattavasti enemmän saksalaista pikkukaupunkia kuin Pohjois-Lontoota, missä itse asun. Jokaisella kaupunginosalla on oma sielunsa ja jokaisella sielulla on myös aina ihan oma meininki!  

20. SAAT OLLA JUURI SE KETÄ HALUAT

Se on varmaan jo tullut selväksi, että Lontoossa ei tuomita. Täällä voin rauhassa mennä myös vähän ghetompiin kaupunginosiin ja tunnen oloni täysin turvalliseksi. 

21. JA SAAT MYÖS KAIKEN MITÄ HALUAT

Kaiken. Aina. Mitä ikinä. Lontoossa KAIKKI on saatavilla.

22. “COMPUTER SAYS YES INSTEAD OF NO…”

10 miljoonan asukkaan multikulttuurisuuspirtelössä vaan ei voi vetää aina ihan täysin sääntökirjan kanssa. Mitä itse rakastan on se, että asiat voi tehdä myös vähän taiteillen. Kaiken ei tarvitse mennä aina ihan niin justiinsa. Vapaa luovuus asioiden hoitamisessa on yksi Lontoon kukkasista. Täällä ei tunneta käsitettä pilkun n******a.

23. LONTOO ON HELPPO PAIKKA ASUA. TÄÄLLÄ SAA HENGITTÄÄ

Ja loppuun. Aina kun palaan Lontooseen, multa tipahtaa pala kurkusta ja syvä helpotus valtaa sekä kehon, että mielen. Lontoo on mun kaupunki. Mä tiedän, että miten asiat täällä toimii ja bondaan vaan koko järjestelmän kanssa ihan huolella. Täällä on niin rentoa, monipuolista, vapaata sekä helppoa. Täällä mulla on fiilis, että kaikki on mahdollista. Meitsi on kotinsa löytänyt ja mun koti on täällä. Pelkkää rakkautta Lontoolle. <3

Ja näin loppuun hyvää syntymäpäivää Otto!


Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Heips,vielläkö täältä saa vastauksia? millanen sauma on muuttaa peruskoulu pohjana lontooseen töitä etsimään? rahaa löytyy 1-3 vuoden vuokriin mutta koulutuksia tms ei ole ja jooh lontoossa kannattaa olla roturealisti liikaa muslimeita yms vaarallisia paljon mutta kuten sanoit paljon ihmisiä mahtuu sinne fiksuakin väkeä.

    1. Tottahan toki! Siihen kannattaa tosin varautua, että Lontoossa pitää aloittaa aika entry-leveliltä, ellei oo duunia valmiina. Monenkirjava jengi tekee Lontoosta parhaan <3

  2. Tää postaus oli ihan huippu. Mulla alkaa duunit 3.4. Moorgatessa ja sain unelmakämpän Peckhamista. Samaistun sun fiilikseeen, en malta odottaa et pääsen sinne!

    1. Ah! Sulla koittaa niin parhaat ajat. Ps. Peckhamin leffateatterissa liput 5 puntaa. Meitsin vakkari teatteri. Moorgate on kanssa super kivaa aluetta!

  3. Mä olen välillä vähän sivusilmällä selaillut työmahdollisuuksia Lontoosta ja kieltämättä jossain vaiheessa kyllä huvittaisi lähteä sinne kokeilemaan siipiään. Muutenkin tuntuu, että ympäri muuta Eurooppaa on paljon oman alani töitä tarjolla. Ruoho on vihreämpää heti, kun lähtee pois Suomesta.. esim. matkailualalla työskentely näyttää todella surulliselta siellä tällä hetkellä. joka saikin sitten nostamaan kytkintä. Onneksi tuli lähdettyä itsekin muualle paiskimaan hommia. Toivottavasti siis joskus tulevaisuudessa myös Lontooseen! 🙂

    Ihana Lontoo! 🙂

    1. Lontoon toden totta on aika <3. Kannattaa ehdottomasti harkita tänne sillä jos tykkäät täällä turistina, voin luvata, että Lontoo on vielä 100x parempi asuttavana kaupunkina. Oikeasti. Lontoo on nimittäin ennen kaikkea mahtava paikka asua!

      Huikeeta kuulla muista onnistumisista ulkomailla. Se on aika vaiettu asia, mutta hyvin totta, että ruoho todella on vihreämpää. Voi olla, että moni asia olisi hyvin eri tavalla, jos ei olis tehnyt irtiottoa. 😀

  4. Älä kuitenkaan unohda vanhempiasi, vaikka Lontoo onkin niin hyvä. En itse käynyt Lontoon hurmassa katsomassa Suomen perhettäni riittävän usein, ja sitä kyllä kaduin.

    1. Aina toki kokee huonoa omatuntoa siitä ettei nää läheisiä tarpeeksi usein. Hankala dilemma, josta varmasti suuri osa ulkosuomalaisista kärsii…Onneks meillä on omien läheisten kanssa hyvin yhteisiä plänejä päällä.

  5. Kiitos postauksesta, oli hauska lukea ja 6 kuukautta asuneena voisin allekirjoittaa monta kohtaa. Tästä sainkin taas vähän motivaatiota unelmaduunin ettimiseen. Kaikki kun on mahdollista täällä ja elämä voi muuttua päivässä.

    1. Huikeaa kuulla! Ja mikä parasta, sen muutoksen voi tehdä ihan itse. Tä kaupunki mahdollistaa paljon vaikkei se toki aina helppoa ole…:)

  6. Vajaa vuosi sitten Lontoosta Suomeen palanneena voin allerkirjottaa noi kaikki jutut! Erityisesti toi vika kohta kuvailee mun fiiliksiä täysin ja olikin se syy minkä takia alunperin sinne muutin.
    Päivittäin on melkein fiilis et haluisin takas, mut sit yritän realistina muistuttaa itseäni niistä syistä minkä takia tulin takas Suomeen. Tällä hetkellä ne syyt on vielä voitolla mut saas nähdä miten pitkään.

    1. Kiitos kommentista! Mulle paluumuutto Ausseista Suomeen oli aikoinaan tosi kova paikka. Tulin siihen tulokseen, että jos ahdistaa, niin siihen kannattaa tehdä muutos. Ja tein ja muutin Lontooseen, kun Suomi ei maistunut enää siltä miltä luulin sen maistuvan. Saanko kysyä että millaisia syitä paluumuuton taustalla oli? Onneks Lontooseen on aina helppo myos palata!

    1. Veikkaan, että Melbourne on Lontoon kanssa vielä samanlaisempi kuin Sydney. Melbourne kun tunnetaan Aussien eurooppalaisimpana kaupunkina? Ja kiitos onnitteluista! 🙂

  7. Asun itse tällä hetkellä Sydneyssä ja olen monien kuullut vertaavat näitä kahta kaupunkia keskenään. Paitsi Lontoossa ilmasto tietysti eri eikä ole rantoja, mutta lähes kaikkiin noihin kohtiin voin täällä asuessa samaistua!! Olen ensi vuodelle alkanut pohtimaan muuttoa Lontooseen ja alkanut seuraamaan tätä sun blogia säännöllisesti, sulla on ihana tyyli kirjoittaa 🙂

    1. Oi kiitos ❤ Asuin itse ennen Sydneyssä ja Lontoo on ehdottomasti ollut paras kaupunki asua sen jälkeen! En voi mitään muuta kuin vaan suositella. Ja yhtäläisyydet ovat suuret. Lontoon etu on vielä keskeinen sijainti. Sydneyssä kun suurin miinus oli taas kaukaisuus. Ihana muuten kuulla, että seuraukset säännöllisesti ja tykkäät tekstistä. Sai sika hyvälle tuulelle! 🙂

  8. Tää oli niin väärä postaus lukea mun pysyvään Lontoo-kuumeeseen. Lontoossa on vaan parempi olla. Piste. Pysyvästi en enää sinne voi lähteä, onneksi sentään reissuun joskus (eli ihan kohta, jee!)

    Synttärionnittelut!

    1. Iso kiitos! Ymmärrän ton kuumeen. Lontoo on mulle ainakin se paikka missä tunnen eniten olevani elossa. Onneks tänne on helppo tulla! 🙂

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.