­
28 01, 2017

MARRAKECH MATKAOPAS: Näin Saat Kaiken Irti Kaupungista – Sopiiko Myös Homoille?

Viime syksynä päädyimme viettämään parisuhde-viikonloppua Pohjois-Afrikkaan. Kohteeksi valikoitui aavikon laidalla ja Atlasvuorten läheisyydessä kohoava mystinen Marrakech, josta on viime vuosien aikana tullut muuten yksi matkailumarkkinoiden puoleensavetävimmistä matkailukohteista. Lontoo on niin paras, sillä täältä pääsee jopa toiseen maanosaan vaivaisella muutamalla kympillä. Kahden hlön menopaluulennot kustansivat tuolloin meiltä vain reilu 170€. Vaatimattomuus ei kuulunut meikäläisten matkasuunnitelmiin Marrakechissa. [...]

5 01, 2017

JERUSALEM – Kun Tunteet Latautuvat Äärimmilleen

Maailmasta löytyy tuskin mitään vastaavaa kuin Jerusalem. Jerusalem on kaupunki, jossa tunteet ovat käyneet läpi historiansa aikana kuumempana kuin Venezuelalaisessa telenovelassa. Syy sähäkkään ilmapiiriin on se, että täällä määrittelee se herkin – uskonto. Homogeenisyydestä ei tosin ole tietoakaan, sillä moni haluaa Jerusalemista osansa. Vaikkapa nyt maailman pääuskonnot. Olit sitten aikamme aatteellisin ateisti tai pyhäkoulun uskollisin [...]

19 12, 2016

Joulu 2016 – Täältä Tullaan Kiova, Vietnam & Peking

Töttöröö! Mun lukuvuosi on niin pulkassa kun voi vaan olla. Opiskeluelämä on niin mun juttu, mutta juman tseikkulit se ottaa aikaa. Nyt on loma ja että maistuu makealle. Viime joulu Lontoossa oli rehellisesti sanottuna täyslaidallinen floppi jonka koko katastrofaalisuus kruunautui vielä kaiken kukkuraksi Amsterdamissa aseelliseen ryöstöön. Joulun romantiikasta ei ollut vuonna 2015 tietoakaan ja tänä [...]

26 08, 2016

OSA 2 – Seitsemän Syytä Matkustaa Tel Aviviin

Saavuimme Tel Aviviin keskiyöllä. Sen sijaan, että vastassa olisi ollut uinuva lomakylä, astuimme siltä seisomalta sisään ylöspäin nousevaan tyylillä tehtyyn hepreankieliseen yöelämän taivaaseen, jossa tunnelma oli yhden aikaan yöllä vasta heräilemässä. Tässä kylässä haisi välittömästi hauskanpidon lisäksi freedom. Aamuyöstä kun tarkoitus oli etsiä laadukasta late-late-late-illallista, ei yhdenkään ravintolan keittiön sulkemisesta ollut vielä tietoakaan. Laittautuneet kansalaiset [...]

9 04, 2016

Brighton – Britannian Oma Ihmemaa

Pääsiäinen oli mulle jonkinlainen herätys. Olen koko kuluneen talven tunkenut sekä rahani sekä kapasiteettini täysin muihin asioihin kuin harrastuksista siihen rakkaimpaan - matkusteluun. En sano, etteikö toisaalta olisi syyt olleet hyviä, mutta silti. Siinä kohtaa kun tajuaa kaksi päivää ennen edessä häämöttäviä valtakunnallisia vapaapäiviä, että nyt olisi ollut täydellinen mahdollisuus lähteä lentoon niin enkös ole [...]